ULKOINEN TODELLISUUS HEIJASTAA SISÄISTÄ MINUUTTAMME

Koemme toiset ja maailman sen mukaisesti, mitä olemme itse sisältä. Saamme ulkopuoleltamme itsellemme samantasoisia asioita, kuin me itse olemme. –

Tämä ajatus ei ehkä avaudu aivan heti. Toivon kuitenkin pystyväni avaamaan sitä. Kirjoitusidea syntyi jälleen kerran elävästä elämästä, ja siellä tapahtuneesta kohtaamisestani tuntemattoman ihmisen kanssa. Se jäi mieleeni pidemmäksi ajaksi, mitä hieman aluksi ihmettelin. Sitten minulle avautui, että sehän oli oivallinen esimerkki siitä, miten ihmisen oma sisäinen olemus kuvastuu siihen, kuinka suhtaudumme jopa täysin tuntemattomiin toisiin ihmisiin.

Kirjoitin tätä aihetta sivuavan toisen artikkelin noin vuosi sitten otsikolla Tunteet energiamme peilinä. Se löytyy alempaa Artikkelit-osiosta, ja se oli ehkäpä teoreettisempi lähestymiseltään, kun muistelen palaamatta asiaa nyt kuitenkaan tarkistamaan. Käytännönläheisempi lähestyminen tässä avannee sitäkin lisää.

KOHTAAMINEN TUNTEMATTOMAN KIRPPISMYYJÄN KANSSA

Kuljen lähes päivittäin kotini lähellä sijaitsevan kirpputorin ohi, ja näen samalla ohimennen liikettä pitävän ulkomaalaistaustaisen miehen. Silmäilen kulkiessani hieman ympäristöäni, mutta en ole käynyt koskaan hänen liikkeessään tai pysähtynyt myöskään tutkimaan liikkeen ulkopuolella olevia myyntipöytiä, koska minulla ei ole ollut tarvetta hankkia mitään sellaista, mistä siellä myydään. Kuljen siitä ohi ruokakauppaan tai Postiin.

Suomessa ei myöskään ole tapana tervehtiä tuntemattomia, joten en ole tullut tervehtineeksi tätä myyjämiestä. Olen kuitenkin toivonut mielessäni hyvää hänelle ja hänen liikkeelleen siitä ohi mennessäni, ja reiki-ihmiselle tavanomaiseen tapaan olen myös joskus puhdistanut huomaamattomasti hieman hänen liiketilaansa ja pöytiään energioiltaan, kun olen kävellyt ohi, koska vanhoissa tavaroissa on edellisten omistajiensa ja ympäristöjensä energiaa yhä tallella, ja se olisi hyvä puhdistaa niistä pois uuteen kotiin mennessä.

Kävelin siitä tällä viikolla jälleen kerran, kun menin vierailulle tulevaa tytärtäni vastaan. Oli vielä aamu, kello vasta 10, eikä liikkeellä ollut juuri silloin muita ihmisiä. Kirppiksen myyjä vain kantoi siinä pöytiään ulos päivää varten. Kävelin ripeästi ja vain vilkaisin sinne päin. Seuraavaksi sainkin yllättyä, koska hän puhutteli minua yhtäkkiä: ”Anteeksi…”

Pysähdyin tietysti ja menin lähemmäs kuullakseni, mitä hän halusi sanoa. Hän jatkoi, että olenko minä hänelle jostakin vihainen. Hänestä oli vaikuttanut kuukausien mittaan, että olisin hänelle ehkä vihainen jostakin. Olen asunut tällä alueella viime syksystä saakka ja kulkenut todella siitä samaan tapaan ohi monta kertaa joka viikko.

Olin kysymyksen sisällöstä hyvin hämmästynyt ja pystyin vastaamaan täysin vilpittömästi, että en tietenkään ole hänelle mistään vihainen. Miksi ihmeessä olisin? En koe vihaavani nykyisin ketään. Hän tyytyi tähän, ja minulla oli hieman kiire hakemaan tytärtäni, joka saapuisi niillä minuuteilla, joten jatkoin saman tien matkaa.

En ajatellut asiasta siinä hetkessä paljoakaan, koska ajatukset olivat jo seuraavassa tapaamisessani. Asia palasi kuitenkin päivän mittaan toistuvasti mieleeni ja jäin lopulta pohtimaan, olenko perusilmeelläni eli hymyilemättä niin vihaisen näköinen, että herätän vastaantulijoissa tuollaisia ajatuksia tai jopa pelotan heitä. Eräs entinen kumppanini oli ainakin sanonut kymmenen vuotta aikaisemmin, että näytän vihaiselta silloin, kun en hymyile, joten minun pitäisi hymyillä koko ajan. Kuka kuitenkaan hymyilee koko ajan kadulla kulkiessaan tai muutenkaan? Moinen rupeaisi varmaankin sattumaan jossakin vaiheessa kasvolihaksiin. Hymyilen silloin kun hymyilyttää ja tilanne vaatii, mutta en koko ajan siksi, että joku on joskus sanonut, että minun pitäisi hymyillä että en näyttäisi vihaiselta. Näin aion tehdä jatkossakin.

Palasin tyttären haettuani samaa reittiä takaisin, tällä kertaa tyttäreni kanssa. Sama myyjä laittoi yhä pöytiään ja tällä kertaa päätin hymyillä hänelle ohi kulkiessamme, ettei hänelle vain jäänyt kaikesta huolimatta sellainen epäilys, että sanoin vain ollakseni kohtelias, ja ehkä suhtaudun kuitenkin todellisuudessa kielteisesti. Halusin varmistaa, että hän tietää, että olin vilpitön. Hän vaikutti ilahtuvan.

Pääsin myös oman naamani vihaisuuden arvioinnista eteenpäin ja muistin muitakin mahdollisia tulkintoja. Päädyin sen tuloksena harjoittamaan itsereflektiota sekä kertaamaan mielessäni, kuinka se miten syvällä sisimmässämme koemme itsemme, vaikuttaa siihen miten koemme toisten suhtautuvan meihin.

En minä ketään tuntemattomia vihaa, vaan asenteeni on neutraali, enkä itse asiassa vihaa enää ketään tuttuakaan. En edes heitä, joiden ajattelen kohdelleen minua joskus huonosti. Nykyisin ymmärrän enemmän jo siitä, miksi niin on tapahtunut, tiedän sallineeni sen ja jopa kutsuneeni sitä omalla energiallani puoleeni, ja olen myös pystynyt muuttamaan asioita sittemmin itsessäni. Sen myötä myös kokemukseni ulkomaailmasta on muuttunut. Myös ulkoinen todellisuuteni on muuttunut eikä vain kokemukseni samoista olosuhteista.

KOHTAAMISEN ALKUTULKINTOJA

Pysähdyin loppujen lopuksi perusteellisemmin kohtaamani kirpputorimyyjän sanojen ääreen. Hämmästykseni oli nimittäin melko suuri, koska en nykyisellä mielenlaadullani käsittänyt, miksi olisin vihainen kenellekään, josta en edes tiedä mitään. Enhän minä tunne vihaa nykyisin muutenkaan, vaikka tietäisinkin toisista asioita, jotka saattaisivat monien mielestä oikeuttaa vihan. Pyrin parhaani mukaan ymmärtämään jokaisen lähtökohdat, ja tietäen sen, että erilaisella ymmärryksellä tekee erilaisia valintoja ja kokee eri tavoin, tulee hyvin vaikeaksi vihata ketään. Tilalla on empatiaa, hyvän toivominen ja ymmärrys, että kaikki tapahtuu loppujen lopuksi kuten on parhaaksi, vaikka tätä olisi pinnalta katsoen joskus vaikea uskoa siinä hetkessä.

Ajattelin, mistä lähtökohdista käsin ihmiset tulkitsevat toisiaan, ja miten todenmukaisia tulkinnat ovat. Ei tämä tietenkään mitään uutta asiaa ole. Lukuisat muut henkiset opettajat ovat puhuneet samasta teemasta, mutta kertauksen vuoksi tein sen kuitenkin nyt omassa mielessäni, ja samalla tajusin, että tässä on asia, joka kannattaa ottaa esille, koska se voi olla hyödyksi muille. Koettavakseni tulee mitä ilmeisimmin joskus asioita, joista syntyy laajempaa kokonaisuutta hyödyttävä kirjoitusaihe. En hae niitä erityisesti mistään, vaan ne tulevat arjessa eteeni, ja voin joko tarttua niihin tai olla tarttumatta. Jos tunnen riittävän vahvaa tarvetta kirjoittaa, teen niin.

Tulipa tehtyä samalla pieni itseni tarkistus: missä kuosissa oikein kuljen tänä päivänä oman olemukseni osalta. Sekin on joskus ihan terveellistä tehdä eikä sellaista välttämättä muista ilman, että jokin ulkoinen tapahtuma muistuttaa siitä. Itselleen voi nimittäin olla joskus sokea ja onnistua piilottamaan omia tunteitaan itseltään, ja itsessä onkin ehkä esimerkiksi piilovihaa, joka on vain työnnetty sivuun, koska ei ole muka soveliasta tuntea sellaista tai se tuntuu pahalta, ja mieluummin vain ei ajattele sitä, joten ehkä se menee pois kun siihen ei kiinnitä huomiota…

Paitsi että se ei katoa minnekään, ja nousee ajoittain esille muistuttamaan itsestään, jos sitä on. Tähän tapaan työstämättä ja ratkaisematta jääneet tunteet kuitenkin ovat yhä olemassa ja ne tulevat joissakin hetkissä esiin, jolloin ne haluaa työntää taas takaisin pois tietoisuudesta. Riittävän kauan pois tietoisuudesta työnnetyt tunteet tulevat myös lopulta esiin fyysisinä oireina ja voivat manifestoitua lopulta meille sairauksina.

Mietin, olisiko minulla ollut tuollaista piilovihaa, jonka toinen tunnisti minussa, mutta ei. En löytänyt itsestäni muuta kuin pelkän hyvän toivomista tälle kohtaamalleni miehelle ja ihmiskunnalle yleensäkin. Totesin myös olevani tässä vilpitön. Mistä siis saattoi olla kysymys?

Ehkä kasvoni vain näyttävät perusilmeelläni vihaisilta (ns. resting bitch face), ja se haittaa osaa ihmisistä. Täytyisikö siis kestohymyillä, jotta ei syntyisi vihaista vaikutelmaa? Ei välttämättä. Silloinhan miettisin koko ajan, mitä muut minusta ajattelevat enkä hyväksyisi itseäni. Kyllä täällä saa kulkea myös kasvot rentoina ja hymyillä vain silloin, kun siihen tuntee halua. Emme me joka hetki tunne siihen tarvetta eikä tarvitsekaan. Oma olemiseni on tässä omalla vastuullani ja toisen tulkinta siitä hänen asiansa, jos olen kuitenkin ympäristölleni muuten harmiton kulkija.

Nämä ajatukset lopulta hylkäsin ja päädyin eri tulkintaan, mikä onkin tämän artikkelin varsinainen aihe: Emme koe maailmaa ja toisia ihmisiä objektiivisesti sellaisena kuin ne ovat, vaan subjektiivisesti suodattuneina sen mukaan, mitä omassa sisimmässämme on eli millaisia olemme itse.

KOKEMUSTA OHJAA OMA KÄSITYS ITSESTÄMME, JA SE VAIKUTTAA LAAJALTI

Koemme toisten eleet, sanat ja teot omien oletustemme kautta, tiedostimmepa sitä tai emme. Emme välttämättä lainkaan siten, kuin toinen on tarkoittanut, jos toinen on ylipäänsä tarkoittanut jotakin. Moni tuijottaa vain omaa napaansa ja toivoo tulevansa hyväksytyksi, eikä ajattele ohikulkijoista mitään sen kummempaa, ja kun suuri osa ihmisistä tekee niin, voimmekin päätellä, että stressaamme turhaan toisten suhtautumisilla. Yksi ehkä miettii epävarmana, että kädet unohtui puhdistaa huolella mustikoiden poimimisen jälkeen ja kynnen alustat näyttävät kauheilta, eikä vastapuoli huomaa koko asiaa tai piittaa siitä, vaan miettii itse epävarmana, että söin lounaalla runsaasti valkosipulia ja haisen ehkä pahalta.

Silti voidaan kokea jossakin tilanteessa, että on osoitettu vihamielisyyttä, jos joku katsoo ilmeettömästi, tai ystävällisyys ymmärretään väärin flirtiksi ja kiinnostukseksi. Jälkimmäinenkin on ilmeisen yleistä ja sitä sattui minulle paljon miesten taholta nuorempana. Lakkasinkin jossakin vaiheessa pitkälti esim. ottamasta katsekontaktia ainakin heteroiksi arvioimiini miehiin, jotta ei käsitettäisi vahingossakaan väärin, ja jotta syntyisi epäkiinnostunut vaikutelma eikä tarvitsisi myöhemmin torjua, koska se taas oli mielestäni kiusallista. Moni suuttui torjunnasta, koska koki itsensä loukatuksi ja noloksi. Minua ei huvittanut kokea sellaista enempää, joten opin varovaiseksi ja pitämään etäisyyttä. Itsekin opin tulkitsemaan liian helposti, että joku ystävällinen ihminen on kenties kiinnostunut, ja jos itseäni ei kiinnostanut, silloinhan sen toisen kai pohjimmiltaan neutraali ystävällisyyskin saattoi tuntua ahdistavalta erityisesti, jos se tuli itselleni ”väärältä” sukupuolelta.

Saatoin vastaavasti tulkita seurassani joskus hiljaisen ja vähäilmeisen ihmisen töykeäksi ja minuun negatiivisesti suhtautuvaksi, vaikka hän ei todellisuudessa suhtautunut negatiivisesti. Ihmiselo on mutkikasta… Väärin tulkitseminen on yllättävän helppoa.

Huomionarvoista on kuitenkin, että se miten ihminen kokee syvällä itsensä, nostaa toisissa esiin sitä kokemustamme vahvistavaa käyttäytymistä, tai tulkitsemme asioita väärin, koska oletamme tiettyjen asioiden tarkoittavan jotakin sellaista, mitä ne eivät siinä hetkessä tarkoitakaan. Ovat ehkä joskus tarkoittaneetkin, ja olemme sisäistäneet ne pysyvinä faktoina elämäämme. Syy onkin silloin nykyhetkessä itsessä eikä toisessa.

Syy voi olla niin pohjalla, että ihminen ei vielä edes tunnista sen olemassaoloa, ja ihmettelee vain, miksi toiset ovat hänelle automaattisesti ärtyneitä, kärsimättömiä, vihaisia, loukkaavia tms. Tällainen oli minulle itsellenikin aikaisemmassa elämässäni yleistä sekä parisuhteissa että aivan tuntemattomien ihmisten kanssakin, enkä ymmärtänyt lainkaan, miksi. Kerron seuraavassa yhden selvimmistä esimerkeistä sekä hieman omaa taustaani tähän pohjalle eli käytän itseäni tapausesimerkkinä tässä tekstissä, koska oma elämäni on ollut tähän aivan loistava esimerkki. Elämääni henkilökohtaisemmin tuntemattomat lukijat puolestaan eivät voi tunnistaa tässä tekstissä esimerkkeinä käyttämiäni muita ihmisiä nimeltä.

Noin kymmenen vuotta sitten työpaikallani avokonttorissa minulle vielä melko tuntematon naispuolinen kollega hyökkäsi täysin varoittamatta takaapäin fyysisesti kimppuuni ja repäisi silloin auki olleista hiuksista äristen, että mikä sinun ongelmasi oikein on. Pelästyin niin, että kaadoin melkein kädessäni olleen teekupin päälleni. Mainitsin tästä esimiehelleni, joka pyysi hänen puolestaan anteeksi ja lupasi, että tällainen ei tule toistumaan. Sen jälkeen tämä kollega ei sanonut minulle enää koskaan sanaakaan, vaan kulki ohitseni aina seiniä pitkin ja vältti visusti pienintäkin katsekontaktia. En ollut tehnyt hänelle tietääkseni mitään enkä tiennyt hänestä muuta kuin nimen, jota olin kehaissut ohimennen kauniiksi, kun olimme samassa uusien työntekijöiden perehdytystilaisuudessa. Me molemmat olimme taloon yhtä aikaa tulleita uusia työntekijöitä. Kuulin myöhemmin, että hän oli ehkä skitsofreenikko, mutta miksi hän poimi purkauksensa kohteeksi kaikista juuri minut?

Jokin minussa veti puoleensa jopa tuntemattomien vihanpurkauksia, koulu- ja työpaikkakiusaamista sekä vähättelyä, ja parisuhteissa sellaista, että toinen häpesi minua ulkoisestikin ja olisi halunnut muuttaa minut aivan toisenlaiseksi sekä ulkoiseksi että sisäisesti. Tutuksi tulivat kommentit ”Voisin rakastua sinuun, mutta/jos…” / ”Olet kiva tyttö, mutta…” / ”Voisit olla kaunis, jos värjäisit hiuksesi erilaisiksi, leikkauttaisit silmäsi ja luopuisit silmälaseista, pukeutuisit eri tavalla tai muuttaisit itsessäsi jotakin muuta sitä tai tuota”.

Suurimman osan elämästäni ulkopuoliset ihmiset tuntuivat vahvistavan yhä uudelleen sitä, että en kelpaa. Näytin nololta tai rumalta, olin vääränlainen ajatuksiltani, tunsin väärin, tein melkein kaiken väärin, ja olin kiinnostunut toisten mielestä typeristä asioista. Jopa söin väärin, nukuin väärin ja puhuin väärin. Melkein kaikki oli kai väärin.

Silloin se tuntui kummalliselta enkä ymmärtänyt sitä, vaikka toki tajusin, että kyllähän minä myös koin olevani monin tavoin vääränlainen ja ympäristööni sopimaton, ja tunsin painetta muuttua jollakin tavalla. Yritin kiinnostua asioista, jotka eivät minua kiinnostaneet, ja vain siksi, että olisin sopinut paremmin joukkoon ja tullut hyväksytyksi enkä olisi kohdannut ihmettelyä, kuinka en tuostakaan kaikkien tietämästä asiasta tiedä, ja että niillä asioilla joista tiedän eniten, ei puolestaan ole mitään merkitystä muille.

Vanhempani eivät näyttäneet useinkaan tunteitaan toisilleen tai muutenkaan, paitsi raskaampia tunteita eli vihaisuutta ja pettymystä, joten opin, että hyvä oli itsestään selvää eikä sitä tarvinnut sanoa, ja huonot asiat ilmaistiin. Minun myös annettiin ymmärtää olevani menossa helvettiin, koska en ollutkaan heteroseksuaalinen ja tämä oli katastrofi helluntailaisessa perheessä, ja vanhemmat myös kokivat velvollisuudekseen varoittaa siitä, ettei minulle kävisi niin ja myös siksi, ettei Jumala tuomitsisi heitä itseäänkin helvettiin sellaisen elämäntavan siunaamisesta tyttärellään, koska niinkin voisi Raamatun mukaan käydä, eli he pelkäsivät omien sielujensa puolesta, jos en mukautuisi. En mukautunut, mikä aiheutti perhesuhteisiin ristiriitoja.

Jo alaluokilla alkanut kiusaaminen olemuksestani ja ulkonäöstäni taas oli johtanut alentuneeseen itsetuntoon ja vääristyneeseen kuvaan siitä, miltä pitäisi näyttää, kuulostaa ja miten olla. Koin olevani huono, vaikka arvosanat olivatkin olemattoman vähällä vaivannäöllä vähintään tyydyttäviä ja osa kiitettäviä. Ympäristö vahvisti minulle ristiriitaista kokemusta: olen joissakin asioissa todella hyvä ja jos lipsahtaa vähänkin, olenkin yhtäkkiä moitittavan huono. Muuten olen yleensäkin jollain selittämättömällä tavalla yleishuono otus. Olin myös varsin tyypillisesti melko näkymätön siihen saakka, että tein jonkin virheen ja jollakin toisella oli sen takia annettavana negatiivista palautetta, ja se tuntui usein rajummin minulle ilmaistulta, kuin vastaavat asiat monille kollegoille, joilla niihin suhtauduttiin ymmärtävämmin ja ohitettiin vähemmällä huomiolla.

Noin kului suuri osa elämästä ja koin nuo asiat hyvin epäreiluiksi, mutta en pystynyt muuttamaankaan niitä. Onneksi en ole enää siinä kokemuksessa. Koen reikin auttaneen minua suuresti tällä tiellä. Se on toiminut melko huomaamattomasti taustalla nostaen esiin asioita, jotka on tarpeen käsitellä ja päästä niistä sitten irti.

Alkuperäiset syyt olivat kyllä ympäristön ymmärtämättömässä käyttäytymisessä siinä ympäristössä poikkeavaa yksilöä kohtaan, mutta olin sisäistänyt ne itseeni siten, että olen epäkelpo ihminen, ja sen tuloksena vedin puoleeni yhä lisää samaa kokemusta, että en kelpaa. Sellainen on itseään ruokkiva kierre.

Toistuva tylyys eri tilanteissa joka tapauksessa sai minut vetäytymään omiin oloihini ja varomaan toisia. Jos odotettavissa on tavalla tai toisella tylyyttä ja kokemusta, että en kelpaa koskaan, vaikka yrittäisin parhaani, ja vain sillä on väliä mitä kaikkea en ole, eikä taas se mitä olen ja mistä asioista olen kiinnostunut, kiinnosta ketään, kuka sitä haluaa kokea loputtomasti? Luulin myös olevani introvertimpi kuin todellisuudessa olenkaan, ja vain siksi, että olin oppinut pelkäämään ihmisiä. Todellisuudessa olen enemmän ekstrovertin puolella, mutta osaan hyvin olla itseksenikin. Olenhan viettänyt lapsesta saakka lähes koko vapaa-aikani yksin (lapsena osan vanhempien seurassa ja osan jo varhain yksin). Sosiaalisuus ei kuitenkaan väsytä minua, vaan aivan päinvastoin. Siispä syntyi väärä tulkinta itsestänikin.

VASTUUN O TTAMINEN JA SISÄISEN RAKKAUDEN LÖYTÄMINEN

Ei ole kovin helppo hetki tulla tietoiseksi siitä, että hupsista, aiheutankin tapahtuvat asiat tavallaan kyllä itse. Vaikka syy olisi ollut ihan ensimmäisenä vaikkapa välinpitämättömässä tai liian ankarassa vanhemmassa tai koulukiusaamisessa, vastuu asiasta tulee kuitenkin ottaa lopulta aikuisena itse, ja antaa aidosti menneille anteeksi, koska menneisyyteni ihmiset olivat tehneet kuten tekivät ymmärtämättä täysin, mitä he tekivät. Erilaisuus on ympäristölle haaste, eikä sitä kohdata aina ymmärryksellä.

Olikin oma velvollisuuteni nousta sen yläpuolelle oppimalla ymmärtämään mennyttä ja niiden ihmisten toimintaa, ja sen jälkeen oppia rakastamaan heitä osana samaa Valoa, jota me kaikki olemme. Näin siltikin, vaikka olen valinnut pysyä täällä maailmassa etäällä heistä joidenkin persoonistaan, jotka ovat epämukavan raskaita kokea lähelläni. Väliaikainen persoonamme täällä ja ikuinen osamme ovat tässä eri aspektit. Ensimmäiseen voi ottaa etäisyyttä. Jälkimmäisen kautta voi tuntea ymmärrystä ja universaalia rakkautta.

Nykyisin tuollaista ympäristön epäystävällisyyttä ei enää näy tapahtuvan minulle, mikä kertoo itsessäni tapahtuneen jo paljon muutosta. Olen kiitollinen siitä, missä olen tällä hetkellä myös oman ymmärrykseni osalta: siitä että pystyn kokemaan tämän ja näen olemuksemme monien eri kerrosten läpi. Myös sen, mitä me pohjimmiltamme olemme, ja miksi olemme täällä. Olemme oppimassa universaalin rakkauden oppiläksyjä omaan tahtiimme, kukin eri vaiheissa ja siten tässä hetkessä erilaisella ymmärryksen/tietoisuuden tasolla varustettuina. Emme voi odottaa toisiltamme kohtuuttomia eli sellaista, mihin ymmärrys ei vielä tässä hetkessä riitä, mutta voimme aina toivoa joka hetkessä ja kaikelle korkeinta. Voimme myös valita seuraamme sen perusteella, palveleeko jonkin ihmisen läsnäolo elämässämme parastamme vai ei.

Tämä kokemus ei avaudu täydellisesti ennen kuin lukija kokee sen itse. Silloin se on jo itsestään selvä. Toivon kuitenkin, että yhä useampi meistä tällä hetkellä elävistä ihmisistä tulee tavoittamaan sen kokemuksen. Se nimittäin poistaa vihan ja tuo tilalle universaalin pyyteettömän rakkauden jokaista kohtaan riippumatta siitä, mitä hän on tässä maailmassa aiheuttanut. Se ei tietenkään tarkoita kaiken mahdollisen ihanteellisena hyväksymistä ja siunaamista, vaan ymmärrystä, miksi on kuten on.

Omasta rakkaudellisesta asenteestani huolimatta joku toinen voi kokea, että olenkin vihainen, kun kuljen perusilmeelläni toistuvasti ohitse. Se ei kerro silloin minusta, vaan se kertoo siitä toisesta itsestään: hänen menneistä kokemuksistaan ja ehkä myös siitä, miten hän kokee itsensä.
Tulinkin tuon kirppismiehen kohtaamisen jälkeen siihen tulokseen, että saatan kylläkin heijastaa toisille heitä itseään. He käsittävät silloin minun suhtautuvan itseensä eri tavalla, negatiivisemmin, kuin olen tarkoittanut.

Henkisen tieni kulkiessa eräässä vaiheessa nopeammin eteenpäin jopa yllätyin, että vieraat ihmiset saattoivat olla minulle odottamattoman ystävällisiä eivätkä ärähtäneet, jos satuin ottamaan kontaktia jollakin tavalla. Eräs bussinkuljettaja jopa sanoi minulle spontaanisti jotakin ystävällistä. Minä itse en puhutellut häntä ensin normaalia tervehdystä pidemmälle, kuten en yleensäkään, paitsi jos on jotakin kysyttävää, ja siinä tilanteessa olen tottunut aikaisemmin kauan Helsingissä ja sittemmin Espoossa asuessani jopa vihamieliseen vastaukseen, joka ei vastaa varsinaiseen kysymykseeni. Tavallista toki tietääkseni Helsingin busseissa, mutta en ole kohdannut sellaista enää viimeisen vuoden aikana kertaakaan.

En enää näy ärsyttävän pelkällä olemassa olollani ihan entiseen tapaan tai vedä myöskään puoleeni epämiellyttäviksi kokemiani kiinnostuneita ihmisiä, mikä on kiva muutos. Olin tottunut eri muodoissa ilmenevään epäystävällisyyteen. Ystävällisyys yllätti aluksi monissa paikoissa.

Epäystävällisyyttä ja ei-vastauksia tilanteessa kuin tilanteessa oppii pitämään jollakin tavalla normaalina itselleen eikä muuta osaa ehkä edes enää odottaa, vaikka muuta toivoisikin. Se mitä eniten odotamme tai pelkäämme, on nimittäin juuri se, mikä todennäköisimmin toteutuu. Kun oma pohjaenergia on raskasta ja pelkopohjaista, ei ole mahdollista tuoda elämään korkeampia asioita. Se onnistuu vasta kun onnistumme korjaamaan pohjaa eli nostamaan energiatasoamme. Toisin sanoen luomaan tilalle esimerkiksi itsearvostusta ja tervettä itserakkautta sekä onnellisuutta nykyhetkessä.

Jos minä en kokenut jollakin tasollani olevani rakastettava, hyvä ja ihana ihminen, kutsuin jopa tuntemattomien vastaantulijoiden kautta puoleeni kokemusta, joka vahvisti ulkoapäin sitä, että olen eri tavoin viallinen ihminen. Todellisuudessa koin itse olevani riittämätön ja vailla arvoa. Kas kummaa, kuinka moinen heijastuu…

Tulin siitä tietoiseksi ja pystyin muuttamaan sitä riittävästi itsessäni, jotta ympäristön reaktiot muuttuivat, vaikka en ainakaan tietoisesti tehnyt mitään eri tavoin julkisilla paikoilla kulkiessani.

Englanninkielellä tunnetaan sanonnat as within, so without ja as above, so below. Ne voi tulkita useammallakin eri tavalla, mutta tässä yhteydessä siten, että se mitä on meissä itsessämme sisällä, kertautuu meille ulkoisessa todellisuudessamme. Itseään vihaava kohtaa vihamielisyyttä ulkopuolelta ja näkee sitä helpommin maailmassa. Itseään vähäisessä arvossa pitävä kohtaa vähättelyä ja häpäisyä ulkopuolelta. Itseään rakastava ja arvostava vetää puoleensa rakkaudellista suhtautumista ulkopuoleltaan. Kumpikin kokemus vahvistaa entisestään sitä, mitä jo olemme.

Muutu itse sisäisesti, ja ulkoinen todellisuutesi tai se kuinka sen koet – sekä elämäsi laatu – muuttuvat sen tuloksena. Ei toisin päin.

PALJASTAVA ENERGIAKENTTÄMME

On siis todella mahdollista ärsyttää ihmisiä pelkällä olemassa ololla ja aivan tuntemattomana, mikä johtaa ajatukset siihen suuntaan, että aurassamme eli omassa energiakentässämme on paljon informaatiota itsestämme, ja se siirtyy tiedostamattomalla tasolla heille joiden kanssa tulemme kontaktiin. Jos energiakenttämme sisältää negatiivista asennetta itseä kohtaan, ympäristö lukee sen ja ”toimittaa tilauksen” eli saamme lisää sitä. Jos aura sisältää aidosti positiivista asennetta itseä kohtaan, ympäristö toimittaa meille myös tämän tilauksen eli saamme sitä vahvistavaa kokemusta myös ulkopuoleltamme.

Toki itsearvostus yms. ilmenee elekielestä ja olemuksesta ihan fyysisin silmin katsoenkin, mutta ei kannata unohtaa myöskään eteerisempää minuuttamme eli auraamme/energiakenttäämme, joka ulottuu fyysisestä kehostamme jonkin verran ulospäin. Jossakin tilanteessa voi olla hyvin pieni aura, joka tuskin ylettyy ihmisen ulkopuolelle, ja toisessa tilanteessa se ulottuu laajalle. Voisinkin sanoa, että jos tulet alle metrin päähän minusta, olet jo todennäköisesti aurani sisällä ja aistit siitä monenlaista, olit siitä tietoisesti tietoinen tai et.

Tuntemattomankin asennoituminen muokkautuu sen mukaisesti, miten toisen energia resonoi hänelle. Yhden ihmisen energiakenttä joko saa toisen tuntemaan olonsa paremmaksi eli korkeampi energia kohottaa toistakin, tai se saa toisen tuntemaan painavampia tunteita mikä laskee toisen omaa energiaa. Korkeammasta energiasta ja olosta käsin on todennäköisemmin ystävällinen ja miellyttävä, matalammasta esimerkiksi äreä.

Hetken kyllä pohdin tuon kirppismiehen jälkeen, heijastuuko minusta jotakin hyvin negatiiviselta tuntuvaa, vaikka tuossa en kutsunutkaan itseni puoleen äreyttä vaan ihan ystävällisesti toteutuneen kontaktin. Mielessäni kävi, vaaditaanko nyt taas vaihteeksi pientä tai ehkä jopa isompaa itseni kanssa työskentelyä, jotta se negatiivisuus voisi poistua minusta. Katsoin niin sanotusti peiliin ja tunnustelin itseäni.

Eräs sukuumme liittyvä mies toimii minulle hyvänä mittarina siitä, millä tasolla kuljen itse. Hän on palvellut minua omien rajojeni kunnioittamisen oppimisessa ja oman energiani hallitsemisen itseopiskelussa hyvin. Olen siitä hänelle kiitollinen, vaikka hän itse ei tätä palveluaan tiedostakaan ja tuskin ymmärtäisi nykyisellään, vaikka kertoisinkin.

Tiemme erosivat siksi, että minun oli paha olla hänen lähellään eivätkä muutkaan läheiseni viihtyneet hänen kanssaan samassa tilassa, jos oli vaihtoehtona myös olla tapaamatta häntä. Minun oli silloisten olosuhteideni ansiosta pakko olla viikottain samassa tilassa, mutta sen ajan kumppanini ja ystävieni ei ollut pakko, ja tapasin heitä vain erikseen, mikä oli ajoittain ajankäytöllisesti haastavaa. Tämä suvun ihminen ei kokenut itse minussa mitään erityisen negatiivista, vaan hänelle sopi hyvin olla elämässäni ja lasteni elämässä mukana, ja hän päinvastoin ihmetteli, miksi en pidä hänestä.

Minä toivoin lopulta pääseväni tästä ihmissuhteesta eroon, koska se vaikutti minuun kielteisellä tavalla. Muutuin helposti suuttuvaksi, toivottomaksi ja apeaksi, ja halusin hänen läheisyydestään kauas pois, mitä oli siinä elämänvaiheessa vaikea järjestää.

Silloin en vielä tiennyt mitään tällaisista energia-asioista, joista nyt kirjoitan, mutta jälkikäteen katsottuna tilanne oli selvästi sillä selitettävissä. Minä omaksuin hänen energiaansa, joka oli varsin painavaa ja matalaa, ja koin sen ahdistavana. Aistin hänenkin tuskastuvan minuun, koska emme ymmärtäneet toisiamme, mutta ei hän ottanut minua kuitenkaan negatiivisesti. Nykyisin hänkään ei enää pidä minusta, koska minä poistin hänet elämästäni, ja tein sen hänen mielestään ilman mitään pätevää syytä.

Tämä ihminen luulee tänäkin päivänä, että vihaan häntä ja hänen perhettään, ja se vaivaa häntä suunnattomasti. Hän haluaisi olla kanssani tekemisissä ja keskustella itse kokemansa ”umpisolmumme” selväksi, koska hän ei koe pääsevänsä eteenpäin tilanteessa, jossa minä vihaan häntä enkä halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Olen yrittänyt selittää hänelle, mistä asia johtui ja että en minä häntä tai ketään muutakaan enää vihaa, mutta meillä ei ole yhteisiä käsitteitä puhua tästä siten, että hän ymmärtäisi.

Puhumme aivan eri tasojen asioista. Hän käytännön tasosta, jolla hän kokee auttaneensa minua ja lapsiani niin paljon kuin vain pystyi ja tehneensä kaikessa parhaansa, ja minä siitä että olen kyllä kiitollinen siitä käytännön avusta, mutta hänen läsnäolonsa tuntui erittäin painavalta ja minusta pahalta, ja minun oli vaikea olla samassa tilassa hänen kanssaan enkä kokenut kommunikaatiomme toimivan. Hän on yhä tuolla samalla tietoisuuden tasollaan, joka on nykyisinkin aivan eri taso kuin omani. Näillä tasoilla on heikosti yhteistä pohjaa, koska minä ymmärrän hänen kokemuksensa ja pystyn tuntemaan empatiaa, mutta hän puolestaan ei pysty ymmärtämään minun kokemustani lainkaan, eikä haluakaan aidosti ymmärtää sitä.

Voisi sanoa, että hän on yhä tiukasti kiinni 3D:ssä eli matalamman energian ulottuvuudessa tai tietoisuudessa, missä ei pysty ymmärtämään asioita vielä toisenlaisesta näkökulmasta, vaikka kuinka yrittäisin selittää niitä hänelle. Tätä oppia ei pysty kaatamaan kaivoon väkisin. Mainittakoon tässä välissä, että 3D, 4D, 5D, 6D jne. eivät ole fyysisiä paikkoja jossakin muualla, vaan eritasoisia tietoisuuksia ja ymmärrystä kaikkeudesta. Jokainen taso ylöspäin tarkoittaa laajempaa tietoisuutta.

Tämä suvun mies siten pysyy luulossaan, että vihaan häntä kuitenkin, koska en anna hänelle joitakin hänen haluamiaan asioita ja koska valitsen pysyä hänen persoonastaan etäällä eli en viihdy hänen kanssaan. Tämä on valinta, jonka täällä voi tehdä oman hyvinvointinsa eteen ja se on myös minun velvollisuuteni itseäni kohtaan. Kukaan muu ei huolehdi hyvinvoinnistani yhtä varmasti kuin minä itse, joka tunnen itseni. Hän puolestaan ei tahdo kestää tällaista epäharmoniaa ja ajattelee, että jokaisen ihmisen kanssa pitää tulla toimeen ja hän kyllä keskustelee kenen tahansa kanssa asiat selviksi vaikka väkisin, ja yrittää manipuloida toiset puolelleen jopa epärehellisyydellä.

Jokaisella on kuitenkin vastuu aikuisena omista tunteistaan, eteenpäin menostaan ja myös siitä, että valitsee lähelleen ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. Ketään ei voi sitoa itseensä väkisin loppuelämäkseen eikä myöskään epärehellisesti. Jokaisen täytyy löytää itsestään halu olla rehellinen itselle ja toisille, ja nähdä asioita aidosti myös toisen kannalta eikä vain omalta kannaltaan. Näitä asioita ei voi antaa toiselle eikä pakottaa toiselle. Toinen löytää ne itse, jos on löytääkseen. Aikaisemmin en koe mielekkääksi keskustella hänen kanssaan ja palata hänen kanssaan tekemisiin. Ymmärrän että moinen on toiselle vaikeaa. En voi kuitenkaan sille toistaiseksi mitään. Helpotan tässä tapauksessa omaa elämääni suojaamalla omaa energiaani ihmiseltä, jonka kanssa se on todella tarpeen. Minulla on siihen oikeus, aivan kuten hänelläkin omiin tunteisiinsa. Kummallakin on tässä vastuu itsestään.

Kuinka sitten olin tullut hänen kanssaan niin tiiviisti tekemisiin? Entinen itseäni rakastamaton minäni veti hänet puoleeni elämääni sen aktiivisemmaksi osaksi, ja silloin se kai resonoi hyvinkin, vaikka en silloinkaan ollut siinä seurassa onnellinen, vaan koin että ei tämä toimi. Jokin sisälläni kuitenkin resonoi sen tasoisten kokemusten kanssa, joten niitä tuli eteen sieltä ja täältä, ja juuri itselleni mahdollisimman epäsopivilta lopulta tuntuvia ihmissuhteita vedin puoleeni helpoimmin. Sellaisia, joissa toinen halusi muuttaa minua toisenlaiseksi koska häpesi minua, tai sellaisia joissa kelpasin vain niin kauan, kuin myönnyin toisen ehdotuksiin enkä vaatinut itse paljoakaan.

Tuollaisen toisen kokemuksen – siis sen että minä vihaisin toista – sivusta kuuleminen tuntuu minusta hieman surulliselta, koska tiedän että elämä voisi olla hyvin toisenlaistakin. Oma onni ei ole kiinni siinä, pysyykö joku ihminen elämässä mukana vai ei, vaikka onkin myös ihmisiä, jotka tuovat läsnäolollaan lisäarvoa elämään. Tuloksia ei saavuteta keinolla, jolla tämä suvun mies niitä hakee: manipuloimalla toisia omalle kannalleen ja uhkailemalla. Perusonnellisuus tulee löytää lopulta itsestä, jolloin se ei horju liikaa siitä, että ihmisiä tulee ja menee, ja tilanteet omassa elämässä ja maailmassa vaihtelevat. Itsessä elävä Valo pysyy.

Siltikään en vihaa häntä, vaan tunnen universaalia rakkautta hänessäkin tunnistamaani syvempää ja ikuista olemusta kohtaan. Ymmärrän hänen kokemustaan ja toivon hänelle parempaa. Samalla haluan meidän teidemme pysyvän toistaiseksi erillään, koska näin erilaisilla tietoisuuksilla ne eivät voi yhdistyä harmonisesti. Näen myös erikseen edessäni olevan persoonan, jonka tietoisuus on rajallinen ja se toimii siksi ”ajattelemattomasti”, ja juuri tämän persoonan kanssa en halua olla tekemisissä, sekä tiedostan myös rajattoman ja ikuisen sielun joka kokee näitä asioita sen persoonan takana. Sama ymmärrys pätee itseeni; omaan toimintaani sekä menneisyydessä että nyt.

Tein menneisyydessäni matalammalla tietoisuudella valintoja, joita en tekisi nykyisellä ymmärrykselläni. Niistä valinnoista seurasi kuitenkin asioita, joiden kanssa olen tekemisissä jossakin määrin vielä nykyisinkin. Sen tuloksena elämäni laidalla esiintyy yhä myös edellä kuvatun kaltaisia ihmissuhteita, joista olen itse päästänyt irti, mutta ne toiset eivät halua päästää minusta, ja he kokevat nykyisen itsessäni tasapainoisemman ja onnellisemman minuuteni päin vastoin ongelmaksi ja aikaisempaa huonommaksi. Potentiaalisesti jopa mielisairaaksi ja hoitoa vailla olevaksi, jotta voisin palata taas entiseen tapaan heidän elämäänsä.

Ja näin käy meistä monille. Kulkiessamme 3D:stä vähitellen 5D:hen ja ylemmäskin, eli mielestä, järjestä, rajallisen tieteellisestä ja/tai uskonnollisesta maailmankuvasta sekä vahvimman laista intuitioon, sydäntietoisuuteen ja universaaliin rakkauteen, näiden eri ”maailmojen” välinen kuilu suurenee. Esimerkiksi 5D:stä käsin ymmärtää kyllä 3D:en todellisuuden, jossa on elänyt itsekin aikaisemmin, mutta alempaa katsoen ei pysty näkemään samalla tavalla korkeamman tietoisuuden todellisuuteen eikä ymmärtämään täysin sitä. Vasta oma kokemus, vaikka aivan lyhytkin välähdys siitä, avaa sitä.

Matalammalta katsoen ja itse vielä lainkaan sitä kokematta moista pitää kuitenkin käsittämättömänä, huuhaana, epätieteellisenä typeryytenä tai yksinkertaisesti olemassa olemattomana. Ja aivan totta; sitä ei ole olekaan olemassa omassa todellisuudessa/tietoisuudessa 3D:ssä. Ymmärrys avautuu ylemmäs mentäessä askel kerrallaan ja suhde toisiin muuttuu sen myötä vähitellen. Korkeampi ja matalampi eivät tarkoita automaattisesti parempaa ja huonompaa, vaan ainoastaan eritasoisia kokemuksia ja ymmärryksen tasoa. Kehitymme eri tasojen kautta. Emmehän pidä vauvaakaan huonompana ihmisenä kuin aikuista siksi, että hän tietää vielä silloin vähemmän.

Kumpaakaan, eli ihmisen maallista ja hetkellistä persoonaa tai ikuista Valo-ydintä, en pysty vihaamaan, vaan toivon jokaiselle parasta. Paras ei ole kuitenkaan aina sitä, mitä juuri tietyllä hetkellä kaikkein eniten toivoisimme. Toivomuksemme toteutuminen ei ehkä veisi meitä eteenpäin vaan jopa taaksepäin, ja meillä onkin mahdollisuus johonkin parempaan kuin siihen, mitä juuri nyt ymmärrämme toivoa osaksemme. Se parempi voi tarkoittaa myös oman ymmärryksemme kehittymistä eikä ainoastaan jonkin konkreettisen asian tai tietyn ihmissuhteen saamista.

MIKÄ ON MINUN, MIKÄ SINUA ITSEÄSI, JA KUKA TAI MIKÄ KUULUU ELÄMÄÄSI?

Tuossa kirppismyyjän kohtaamisessa en kutsunut puoleeni vihaista reaktiota, kuten joskus ennen olisi voinut olla, vaan päinvastoin minun luultiin olevan toiselle vihainen, jolloin se toinen olikin ilmeisesti kokemassa vain minun välitykselläni jotakin, mikä kertoi enemmän hänestä itsestään kuin minusta.
Minähän olin päin vastoin ohi kulkiessani toivonut hänelle monet kerrat mielessäni hyvää.

Minulle syntyi vaikutelma, että vaikka hän itse yrittää olla ystävällinen ja vaikutelma olikin ihan sympaattinen, hän on tottunut jostakin syystä saamaan negatiivista palautetta ja ehkä sisäistänytkin sitä. Suhde itseen on siksi ehkä tahraantunut. Joka tapauksessa sekin, että odottaa toisilta vihamielisyyttä koska niin on sattunut monet kerrat aikaisemmin, riittää vetämään sitä puoleensa, vaikka ihminen ei erityisesti vihaisikaan itseään tai tuntisi olevansa pohjimmiltaan huono.

Kohtaamani myyjä on ulkonäöstään päätellen maahanmuuttaja ja kantaväestö on kenties saanut hänet tuntemaan olonsa epätervetulleeksi. Silloin näkee tai kokee toisilta sellaistakin, mitä ei todellisuudessa ole. Ohi menevän ihmisen neutraalin katseen voi tulkita vihamieliseksi. Syy ei ollut silloin minussa, vaan kokijan omassa tulkinnassa, jonka syyt taas voivat johtaa menneisiin traagisempiin kokemuksiin toisten kanssa. Ne jättävät jälkiä ihmisen omaan energiaan ja voivat kutsua kokijansa puoleen lisää samantyyppistä koettavaa.

Tässä tapauksessa tilanne on hankala, koska monet suhtautuvat maahanmuuttajiin negatiivisesti ja on heistä monille todellisuutta kohdata töykeyttä vain siksi, että he ovat tulleet tänne muualta. Ympäristö ei siinä tapauksessa välttämättä muutu vaikka itse onnistuisikin suhtautumaan kokemuksiinsa toisin ja olemaan sisäistämättä niitä itseensä. Omaa itseä voi kuitenkin pyrkiä suojaamaan jollakin tavalla sekä pyrkimään olemaan sisäistämättä ympäristön asenteita osaksi omaa olemustaan. Ympäristö voi osoittaa, että joku on epätervetullut. On onnellista, jos ei sisäistä sitä itseensä syvemmälle.

Olikin mielestäni jälkikäteen ajatellen hyvä, että tämä mies poimi minut puheilleen ja tarkisti, vihaanko häntä. Ehkäpä hän sai siitä hyvän kokemuksen päiväänsä. Ohi kulkeva ihminen ei välttämättä ajattele hänestä mitään tai ainakaan mitään kielteistä, vaikka menisikin naama peruslukemilla. En toki tiedä hänestä mitään. Tuo kohtaaminen vain herätti ajatuksia.

On ymmärrykseni mukaan tavallisinta, että ympäristön reaktiot johtuvat itsestämme edellä mainittuun tapaan. Vedämme puoleemme sellaista, mitä olemme itse syvällä sisällämme. Emme ole aina itsestämme tietoisia niin syvältä saakka, että osaisimme tulkita kokemaamme oikein. Silloin tulee syytettyä toista, vaikka itsen työstäminen olisi oikeampi osoite. Toisia ei voi kuitenkaan muuttaa. Vain itseä voi. Itse voi myös valita seuraansa, ja kun itse muuttuu, vetää puoleensa myös automaattisesti erilaisia ihmisiä kuin aikaisemmin. Entisiä ja heikommin yhteensopivia ihmisiä puolestaan alkaa pudota elämästä pois jopa aivan spontaanisti.

Kaikki tosin eivät halua päästää meistä irti, vaikka mitään yhteensopivuutta ei olisikaan ainakaan enää, vaan he uskovat että mennyt on mahdollista ja ihanteellista palauttaa, ja että vika on meissä jotka haluamme välimatkaa, ja että meidän tulisi korjata se asia. Edellä mainittu suvun ihminen on elämässäni tästä esimerkki. Hän sanoi minulle itse viime vuonna, että hän haluaisi minut takaisin elämäänsä kanssaan kommunikoimaan, koska tulimme hänen mielestään aikoinaan ihan hyvin toimeen (vaikka oma kokemukseni ei olekaan aivan tuo sama), ja että on fakta, että en tule pääsemään hänestä koskaan irti.

Näin siitäkin huolimatta, että tilanne ei omalta kannaltani vaadi, että olisimme enää keskenämme tekemisissä. Voin helposti toivoa hänelle etäältä kaikkea hyvää elämään, mutta valitsen pysyä hänen persoonastaan etäällä. Oma elämäni on hyvällä mallilla ja olen onnellinen elämässäni sekä valitsen siihen tietoisesti asioita, jotka tukevat sitä. Hän ei toisi nykyisellään siihen mitään lisäarvoa, vaan päinvastoin.

IHMISEN EHKÄ TYLYSTÄ PERUSILMEESTÄ

Jos taas ihan vain ihmisten kasvoja katsotaan, sama ihminen voi näyttää aivan rakkaudellisella asenteella hyvinkin erilaiselta, jos verrataan että hymyileekö hän, vai ovatko kasvot vain ilmeettömän rentoina.

Tiedän, että perusnaama on helposti vähän tylyksi käsitettävä varsinkin, jos toisella on sellaiseen tulkintaan taipumusta. Ympäristöni ihmiset saavat kokea kasvoni kuten heille on paras. Joillekin se heijastaa silloin heidän omaa tuntemustaan heistä itsestään. Joskus myös todella tarvitsee sellaisen kokemuksen, että toiset ovat muka aina töykeitä, jotta voisi tulla lopulta itse tietoiseksi siitä, että heijastaa toisiin vain omaa itseään, josta ei ole ollut aikaisemmin tietoinen. Sellaista minää, joka ei pidä itseään kovin korkeassa arvossa eikä kykene itsensä rakastamiseen, koska jollakin tasolla kokee olevansa epärakastettava. Ihmiset toimivat tällä tavalla peileinä toisilleen.

Ei toki toimi välttämättä jokaisella koko elämän aikana siten, että syntyy tuo oivallus peilin toiminnasta, vaan tuloksena voi olla vain enemmän omaa vihaa ympäristöä kohtaan ja siitä vetäytymistä. Jopa yleistä ihmisvihaa. Osa meistä tajuaa itsestään jotakin ajan mittaan joko itsenäisesti tai autettuna. Itse tarvitsin sen tiedostamiseen apua ulkopuolelta, minkä jälkeen oli mahdollista paneutua itsekseni pohjalla vaikuttaviin syihin ja pyrkiä purkamaan niitä.

Olen näemmä kohtuullisesti jo onnistunutkin, vaikka jotakin työstettävää toki on edelleen. Muutenhan vihaisin kai tälläkin hetkellä mainitsemaani suvun miestä ja monia muitakin, syyttäisin yhteiskuntaa ja maailmaa milloin mistäkin, ja kokisin olevani pelkkä uhri, jota kohdellaan epäreilusti. Mukauduin ennen liikaa toisiin, sivuutin aivan liikaa itseni ja ajattelin, että omaa elämää ei ole mahdollista elää enkä kai muuta ansaitsekaan koska en ole niin hyvä ihminen, tai muutenkaan hyvä missään, että voisin onnistua jossakin.

ASIA PÄHKINÄNKUORESSA: jos ympäristö tuntuu itselle kovin negatiivisesti suhtautuvalta, on ihan hyvä idea pysähtyä sen äärelle, mikä minussa kutsuu sellaista puoleensa. Millä tavalla suhtaudun itse negatiivisesti itseeni? Tästä ei ole välttämättä heti tietoinen, ja myös sen käsittely teettää pidempään työtä.

Jos suhtaudun itse itseeni jollakin tavalla kielteisesti, universaalin vetovoiman lain mukaisesti en voi kutsua ulkopuolelta puoleeni juurikaan parempaa. Matalampi energia vetää puoleensa matalampaa energiaa: mm. kokemusta vihasta, häpeästä, kateudesta, katkeruudesta ja pelosta sekä voimme kohdata solvauksia, moitteita ja väkivaltaa.

Korkeampi energiamme vetää puoleensa lisää vastaavaa eli korkeampaa energiaa: kokemusta ilosta, rakkaudesta, arvostusta, rauhaa, ja saamme todennäköisemmin hyvältä tuntuvia ihmissuhteita ja myös maallisen konkreettisen todellisuutemme hyviä asioita kuten asioiden jouhevaa sujumista ja taloudellista runsautta.

Voimme tuoda todellisuuteemme enintään samantasoisia tai sitä lähellä olevia asioita, kuin millä tasolla olemme energialtamme itse.

Tästä saakin loistavasti motivaatiota oman energiansa tasosta huolehtimiseen. Sehän on osa itsestä huolehtimista ja välillisesti myös ympäristöstämme huolehtimista, koska voimme olla ympäristöllemme enemmän iloksi kun olemme ensin itsellemme iloksi. Tämäkin alkaa itsestä.

Vinkkejä siihen, kuinka omaa energiatasoa voi nostaa, löytyy netistä runsaasti. Googlaus ”miten nostaa omaa energiatasoa” tai ”how to raise your vibration” tuottaa paljon alkuun auttavia hakuosumia. Energiataso ei siis tarkoita tässä samaa kuin ruoasta saatavat kalorit ja fyysinen pirteys, vaikka toki fyysinen pirteys edistää osaltaan korkeammassa henkisessä energiassa pysymistä. Fyysisesti kurja olo tekee siitä haastavampaa.

Rakkaudellista tätä hetkeä Sinulle! Pidä itsestäsi huolta.
– Katrina

2019-06-14T13:23:28+00:00 14.06.2019|